Talkoopisteet

Seura ei ole mitään ilman sen jäseniä. Jäsenien aktiivisuutta tarvitaan erilaisten tapahtumien järjestämisessä, niiden valmistelussa ja itse toteutuksessa. Lavian Ratsastajat on järjestänyt esimerkiksi kisojen tiimoilta useita piha- ja siivoustalkoita sekä itse kisoissa on aina tarvittu paljon vapaaehtoisia auttamaan niin kisaradan järjestelyissä, toimihenkilöinä kuin buffetin toiminnassa. Aiempaa kokemusta toimihenkilätehtävistä ei tarvitse olla, sillä jokainen ohjeistetaan tehtävään viimeistään kilpailupäivänä.

Talkoilemalla keräät itsellesi talkoopisteitä. Eniten talkoopisteitä vuoden aikana kerännyt palkitaan mukavalla palkinnolla vuoden lopuksi.

 

LavRa:n talkoopistejärjestelmä

Voit kerätä talkoopisteitä Lavian Ratsastajien järjestämistä kilpailuista ja muista talkoiluista. Talkoopisteitä voit hyödyntää esimerkiksi kilpailumaksuihin tai seuratekstiileihin. Talkoopisteitä kerätäkseen ei tarvitse olla LavRa:n jäsen. Mikäli itse ei voi tai halua talkoopisteitä käyttää, voi talkoopisteet hyödyntää perheen jäsenelle tai omalle hevoselleen. Talkoopisteet toimivat siis valuuttana.

Yhden pisteen saa yhden tunnin talkootyöstä. Koulu- ja esteratojen rakennus- ja purkutalkoista saa 3 pistettä kustakin, näiden kesto on usein alle kaksi tuntia. Uuden jäsenen hankinnasta saa 2 pistettä per jäsen (myös kannatusjäsen).

 

Mihin käyttää talkoopisteet:

Kilpailustartti, taso 1,

omavastuu 2€

6 pistettä
Seuratakit

 

 pistettä

Seuraretket

päätetään tapauskohtaisesti

Seuran järjestämät valmennukset, -25%

10 pistettä

 

Kilpailujen toimihenkilönä pääset tutustumaan kilpailumaailmaan ja näet kilpailut aitiopaikalta!

 

 

Alla olevalla lomakkeella voit ilmoittaa talkoiluhalukkuudestasi

*
*
*

Esimerkkitehtäviä kilpailuissa:

  • Ajanotto (este)
  • Ennakkojärjestelyt
  • Equipe / Tulospalvelu 
  • Järjestysmies / pysäköinnin ohjaus (Mainitsethan, jos sinulla on järjestysmieskortti. Ei pakollinen)
  • Kanslia
  • Kuulutus
  • Lähetti
  • Puffetti (Mainitsethan, jos sinulla on hygieniapassi. Ei pakollinen.)
  • Ratahenkilökunta
  • Sihteeri (koulu)
  • Verryttelyn valvoja
  • Radanrakennus, -purku

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.